Orthex pilotoi nyt omaa myymälää

Kukille koti. Lohjalainen Taina Vanhasaari tutki eilen Orthexin uuden myymäkän kukkaruukkujen valikoimaa Karnaisten ABC:llä.

Jaakko Wallenius

LOHJA |  Lohjan ABC:llä Karnaisissa avattiin eilen myymälä, jollaista ei ole toista missään muualla Suomessa. Kyseessä on parin nimittäin viime vuoden aikana yritysostoilla rajusti paisuneen Orthexin ensimmäinen oma myymälä eli Orthex SmartStore.

– Nyt katsotaan miten tämä muotoutuu. Tämä on pilottimyymälä, pohtii myymäläpäällikkö Arja Ruuskanen.

Uudella myymälällä on tilaa noin sata neliömetriä ja tarjolla on noin tuhat eri tuotetta. Myynnissä on myös tavallista edullisempia jäännös- ja kokeilueriä.

– Me olemme keskittyneet neljään tuotekategoriaan, jotka ovat ruoanlaitto ja leivonta, pesu ja peseytyminen, säilytys ja puutarha.

Perinteisten Orthexin muovituotteiden lisäksi tarjolla ovat Orthexin Ruotsista ostamien Sveicon ja Hammarplastin tuotteet. Sveicon valikoimassa on myös esimerkiksi veitsiä, piparimuotteja ja työvälineitä.

Uusi myymälä työllistää viisi henkeä, joista pääosa on osa-aikaisia. Myymälä on arkisin avoinna iltakahdeksaan muiden ABC:n liikkeiden tavoin.

Written by:

Jaakko Wallenius

Ota yhteyttä