Leffa-arvio: Lemmikkien lopettaja löytää tunteensa

Armomurhaaja-elokuvan pääosan esittää Matti Onnismaa.

_

Armomurhaaja muistuttaa Coenin veljesten äkkivääriä mustia komedioita.

Ohjaaja Teemu Nikki taidetaan muistaa yhä paremmin lyhytelokuvastaan Kaveri (2007) kuin pitkästä esikoisohjauksestaan 3 Simoa (2012). Sinänsä aika poikkeuksellinen lähtökohta elokuvaohjaajan uralle. Viime vuosina hän on ohjannut lähinnä tv-sarjoja, kuten suosittua #lovemillaa.

Nikin toinen pitkä teatterielokuva Armomurhaaja kertoo mekaanikko Veijo Haukasta (Matti Onnismaa), joka sivutoimenaan lopettaa lemmikkejä. Alussa seurataan, kuinka kissa kuolee pakokaasuun vanhan hellän iskelmän tahdissa. Sitten Haukka vie koiran metsään ammuttavaksi.

Haukka kokee päästävänsä eläimet kärsimyksestään ja vankeudestaan, joista hän samalla tuomitsee asiakkaansa messiaanisen tummanpuhuvasti.

Armomurhaaja kuvaa prosessia, jossa kovapintaisen Haukan tunne-elämä alkaa herätä, kun hän yhtäkkiä päättääkin pitää itsellään yhden koiran ja pian myös rakastuu kuristusseksistä pitävään asiakkaaseensa Lottaan (Hannamaija Nikander), joka on samalla hänen sairaalaan joutuneen isänsä (Heikki Nousiainen) hoitaja.

Keskeisessä osassa on myös autokorjaamon keskenään kovisteleva jätkäporukka, josta juuri pidäkkeettömän Petri Ketun (Jari Virman) koira on se, johon Haukka kiintyy.

Armomurhaaja muistuttaa aika lailla Coenin veljesten äkkivääriä mustia komedioita, jotka ovat täynnä epäonnisia sankareita, vielä epäonnisempia taulapäitä ja loogisuudessaankin päättömiä juonenkäänteitä. Nikiltä ontuu tyylilajin jouheva sisäistäminen. Mukana repsottaa kosiskelevaa äijä- ja jätkäsensibiliteettiä ja yksiviivaisen mesoavaa verbaliikkaa.

Haukan kärjistyneen pakkomielteinen eläinsuhde luo Armomurhaajan kerronnallisen jännitteen. Seurauksena on perin synkeää syy-seuraus-pohdintaa, josta katsoja voi halutessaan vetää jopa yhteiskunnallisia johtopäätöksiä maaseudun tukalasta tilasta.

Nikin inhimillinen ymmärrys on kuitenkin yksipuolista. Yhtä riskaabelisti kuin päälleliimatusti hän käyttää yhtä Juice Leskisen hienointa kappaletta Musta aurinko nousee. Inhottavan veriteon jälkeen porukalla ja pitkään hoilattuna karaokeversiona se tuntuu lähinnä huomionhakuiselta klassikon raiskaukselta. Armomurhaaja leimaa suomirockia diggaavat peräkylän miehet sadisteiksi.

Visuaalinen ilme on tässäkin Nikin elokuvassa tiistaimaisen tylsä ja harmaa. Sillä kenties haetaan realistista uskottavuutta, ehkä naturalismiakin.

Armomurhaaja on elokuvana kuin yläasteella kirjoitettu, joukosta erottuva kouluaine. Vinksahtanut tapa tulkita asioita on pinnassa, mutta ihmisluonteiden taustojen ja oikkujen erittely ei aivan vakuuta.

Jukka Sammalisto

**

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Armomurhaaja

Ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus: Teemu Nikki.

Tyylilaji: Draama.

K16.

Written by:

Ota yhteyttä